16. syyskuuta 2016

Arthur C. Clarke: 2001 avaruusseikkailu (1968 / 1976)

2001: A Space Odyssey
Suomennos: Sakari Ahlbäck
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 195
Mistä minulle: oma ostos

Lukumaratonkirjojen bloggaus jatkuu. Kuten huomaatte, näitä bloggauksia on nyt tullut tiiviiseen tahtiin. Hus pois nämä sydäntä painamasta!

2001 avaruusseikkailu valikoitui lukemistoon lähinnä siksi, että tämä osuu Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 35. kirjassa ollaan avaruudessa, ja myös Osuuskumman sataseen. Ja onhan tämä klassikko, jonka lukeminen kuuluu vähintään genreyleissivistykseen. Tiesin kyllä, että nyt koetellaan mukavuusalueeni rajoja, mutta sellaista pitää ajoittain tehdäkin.

Itse asiassa 2001 avaruusseikkailu ei ollut ihan niin tylsä kuin pelkäsin – tai ainakin näin jälkikäteen tuntuu siltä. En nyt mitenkään voi kuitenkaan sanoa lumoutuneeni. Tunnustan kyllä, että olen ison osan ehtinyt tästäkin tarinasta unohtaa. En tiedä, oliko ihan fiksua lukea tämä keskellä lukumaratonia.

Jotenkin odotin, että HAL 9000:ssa olisi ollut enemmän potkua siten, että se olisi jäänyt mieleeni.

Juuri tästä syystä pitäisi tehdä kunnon bloggaukset heti eikä kahden kuukauden päästä. Niinpä tämänkin bloggauksen hyöty ja ilo on about tasan nolla. Hei jee. Kiitos ja anteeksi.

15. syyskuuta 2016

Raimo E. Tikkanen: Yshaloon (2016)

Kustantamo: Reuna
Sivumäärä: 229
Mistä minulle: lahja pikkuveljeltä

Yshaloon on Raimo E. Tikkasen esikoisromaani, joka solahtaa fantasiascifin lajityyppiin. Tämänkin luin jo heinäkuussa lukumaratonilla. Ei minun suosikkini, mutta varsin kelpo teos.

Yshaloon kertoo Ymmark-nimisestä nuorukaisesta, joka päätyy yshaloonilaisten pariin. Hän koettaa tuoda kansalle uusia tapoja, mutta nämä eivät oikein innostu aiheesta. Niinpä Ymmark lopulta karkoitetaan ja hän päätyy meidän maailmaamme, jossa häntä luonnollisesti pidetään kummajaisena.

Romaani on vauhdikas ja täynnä monenmoisia käänteitä. Tästä olisi helposti saanut tuplaten pidemmän, jolloin sekä tapahtumien että henkilöiden kehittymiselle olisi jäänyt enemmän tilaa. Nyt molemmat puolet jäivät hiukan pintapuoliseksi juoksutukseksi. Ideassa sinänsä ei siis varsinaista vikaa, mutta tätä voisi kuvata myös laajaksi synopsikseksi.

14. syyskuuta 2016

Reijo Mäki: Pahan suudelma (1998)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 350 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos

Heinäkuinen lukumaraton käynnistyi Vareksella, joka on sarjan 10. osa. Hitaasti, mutta varmasti näitä tulee kahlattua. Enimmäkseen taidan lukea näitä ajankuvana kuin varsinaisena dekkarinautintona.

Pahan suudelmassa Vares selvittelee laiskanlaisesti kuristetun opiskelijatytön murhaa. Ei edes hävetä tunnustaa, etten muista tästä oikein yhtään mitään. Se tehnee koko bloggauksen varsin turhaksi, mutta onpahan nyt jotain lätisty. Ja kaipa tämä kertoo jotakin siitä, mitä Vares-kirjoista ajattelen.
Painovirheiden määrää olen näemmä heinäkuussa ällistellyt.

Miksi minä luen näitä?

13. syyskuuta 2016

Tiina Piilola: Taivaanmerkit (2016)

Kustantamo: S&S
Sivumäärä: 335 (e-kirja)
Mistä minulle: lukuaikapalvelu Book Beat

Kaipasin taannoin jotain oikein kevyttä ja hömppää. Tartuin Tiina Piilolan Taivaanmerkit-romaaniin, joka kertoo Emmasta, joka on hurahtanut kaikenmaailman henkisyysjuttuihin horoskoopeista äänimaljahoitoihin jne. Emmalla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa aina väitöskirjasta mustasukkaisuusdraamaan näyttelijämiehensä kanssa, joka pistää ystävyyssuhteet – ja melkein hengenkin – lujille.

Kaipasin hömppää. Sainko sitä? Totta totisesti. Tätä annosta riittää varmasti vielä ensi vuoden puolellekin.
Yliannostuksen puolelle meni. Minulla on hömpän kanssa vähän alhainen toleranssi ja tämä oli liian tuhti annos. Aluksi minulla oli Emman toilailujen kanssa ihan hupaisaa, mutta jo noin sadan sivun jälkeen alkoi riittää. En kuitenkaan halunnut jättää kirjaa kesken, vaan vähän väkisin se tuli vietyä loppuun.

Minua häiritsi homman epäuskottavuus. Emma ampui niin kovaa ja korkealta yli. Se ei enää tuntunut siis vain kärjistetyltä, vaan oikeasti turhalta yliampumiselta. Pointti olisi tullut vähemmälläkin selväksi.
Sen verran on kumminkin kiitettävä kirjailijaa, että hän onnistui kuitenkin säilyttämään varsin kunnioittavan asenteen näitä uskomushoitoja kohtaan. Kirjailija ei sortunut ivaamaan, arvostelemaan ja ylimielisesti osoittelemaan sormella. Loppusanoma on ikään kuin se, että tietyssä vaiheissa uskomushoidoista voi olla kokijalleen jotain iloa, mutta vakavissa tapauksissa on syytä mennä lääkärille.

Ikäväkseni silmiin pisti lukuisat lyöntivirheet ja pari reilua editointimokaa, kun lause on aloittanut jotain muuta ja sitten päätykin sanomaan toista. Tällaiset jättävät vähän huolittelemattoman ja hätäisen maun suuhun.

Taivaanmerkit on siis superhömppää kaipaavan ihmisen kirja. Annostellaan varovasti.

12. syyskuuta 2016

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008 / 2008)

The Hunger Games
Suomennos: Helene Bützow
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 389 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos

Nälkäpeli nähdään tässä blogissa nyt toistamiseen, sillä aiemman arvion kirjoitti Lari.

Olihan äitimuorinkin taivuttava tämä lukemaan, kun lapsi niin jämäkästi suositteli. Jos 12-vuotias poika ahmii jonkun kirjasarjan sellaista kyytiä, niin täytyyhän siihen perehtyä itsekin!

Myönnän olleeni vähän ennakkoluuloinen. Harry Pottereiden ym. vastaavien aika olisi minulta jo ohi enkä enää hurahda tällaisiin (sanoo nainen, joka vain muutama vuosi sitten hurahti Sookie-kirjoihin...).

Nälkäpeli viihdyttikin yllättävän hyvin! En voi sanoa varsinaisesti hurahtaneeni, mutta viihdyin erinomaisesti ja lukaisen muutkin osat kunhan tästä taas joudan. Juoniasetelma (jota en nyt tässä sen kummemmin kertaa, sen verran tunnettu juttu tämä taitaa olla) oli hieno, enkä ihan kaikkea arvannut etukäteen.

Ihastelin tässä myös minäkertojan preesensiä. Se oli hyvä osoitus siitä, kuinka lukija imaistaan mukaan tapahtumiin. Koska toimintaa oli niin paljon, Katnissin ei tarvinnut selitellä itseään ja omia tekemisiään kömpelöllä tavalla.
Myös suomennoksen sujuvuus miellytti ja oli taitavaa, vaikka aikataulu on varmasti ollut tiukka.

Nälkäpeli-sarja osuu toimintaa kaipaavan dystopia-hermoon hyvin. Mikään hyvänmielenkirja tämä ei ole, vaan tarinassa on paljon synkkiä sävyjä – mutta myös toivoa ja sisua.

Nälkäpeli-sarja:
Nälkäpeli
Vihan liekit
Matkijanärhi