5. syyskuuta 2012

Deborah Harkness: Lumottu (2011 / 2012)

A Discovery of Witches
Suomennos: Helene Bützow
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 642
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Tämä on romanttinen. Tämä on paikoin imelä. Tämä on varsinkin aluksi hidastempoinen. Tässäkin on vampyyreja, noitia ja demoneita. Mutta silti ihastuin tähän melko lailla!

Deborah Harknessin Lumottu on avausosa All Souls -trilogiasta. Luulisi, että sitä on jo kurkkuaan myöten täynnä paranormaalia romantiikkaa, mutta Harknessilla on oma etunsa. Tämä ei ole teiniromantiikkaa vaan selkeästi aikuisemmille suunnattu ja se, jos mikä, on nyt tervetullutta.

Tarina kertoo Diana Bishopista, kuuluisan noitasuvun viimeisestä jälkeläisestä. Diana on noin 30 vuotias nuori historian tohtori. Väikkärinsä tehnyt, kunnianhimoinen tutkija. Sinkku, mutta ei mitenkään vanhapiikahenkinen sievistelijä, jos kohta ei mikään miestennielijäkään. Melko tavallisen oloinen tallukka – paitsi että hän on voimakas noita.
Tutkiessaan tieteen historiaa, hän törmää outoon kirjaan. Ja siitäkös rytinä alkaa, sillä kirjasta ovat kiinnostuneet myös muut noidat, vampyyrit ja demonitkin.
Tutkimustensa ohella hän törmää professori Matthew Clairmontiin, jonka alaa on genetiikka. Hän on 1500-vuotias vampyyri (ihmisiässä 37 vuotias) ja tietysti sietämättömän komea. Voinette arvata, miten tässä käy...

Lumottu lähtee käyntiin ensin reippaasti, mutta sitten tahti hidastuu. On illallisia, juodaan paljon viiniä (tämän kirjan kanssa suosittelen erityisesti hyvää punaviiniä!) ja keskustellaan. Vastoin tyypillistä minua, minä nautin siitä hitaasta vatuloinnista! Se oli suorastaan kuin pitkää esileikkiä, joka kuitenkin yllyttää jatkamaan. Voi olla, että olin muutenkin vain hiton ihastunut Matthewiin (Ei sanaakaan Ericille! Shh!) ja siihen, että tässä keskusteliin ihan järkeviä juttuja historiantutkimuksesta, perinnöllisyydestä, darwinismista, vampyyrien olemuksesta... Rohkenen väittää Lumottua jopa älylliseksi romaaniksi genrensä parissa.

Huumoriakin tässä on mukavasti, vaikka ei tämä sellainen huumorikirja ole kuin True Blood -kirjat tuppaavat olemaan.
"Kun vampyyrit pariutuvat", minä aloitin kun puhekykyni palasi, "ajatellaanko naaraan tottelevan urosta niin kuin muukin lauma?"
"Valitettavasti kyllä", Matthew sanoi käsiinsä katsoen.
"Vai niin." Katsoin Matthewin tummaa, painunutta päätä silmät viiruina. "Mitä minä hyödyn tästä järjestelystä?"
"Rakkautta, kunnioitusta, suojaa ja hoivaa", Matthew vastasi ja uskaltautui viimeinkin katsomaan minuun.
"Kuulostaa huolestuttavan paljon samalta kuin keskiaikainen vihkikaava."
"Se osa liturgiasta on vampyyrin kirjoittama. Mutta en aio pakottaa sinua palvelemaan minua", Matthew vakuutti naama peruslukemilla. "Se kohta otettiin mukaan vain ihmisten iloksi."
"Tai siis miesten iloksi. Tuskinpa se naisia ilahdutti."
"Todennäköisesti ei", Matthew vastasi ja yritti hymyillä vinosti.

(s. 397)

Tämä olisi ollut mittapuullani viiden pisteen romaani, jos tässä ei olisi ollut paikoin liikaakin imelyyttä ja hienoisen yliammuttua jaloutta ("Olen valmis kuolemaan puolestasi!!" -tyyli), sekä muutamia logiikkakömmähdyksiä. Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Matthew on huolissaan, kun Dianan asuntoon on murtauduttu. Hän pelkää, että nämä yliluonnolliset murtautujat eivät ole niinkään materian perään, vaan haluavat Dianan hiuksia ja kynsiä voidakseen tutkia hänen dna:taan. Diana sitten helpottaa Matthewin huolta kertomalla, että hän putsaa joka aamu hiusharjansa vessanpönttöön ja pitää tarkan huolen siitä, että kynsienleikkuun jätökset tulevat siivotuksi. Tämä huojentaa molempia ja kaikki on ok.
Eh... En tiedä olenko tavallista sotkuisempi ihminen, mutta hiuksiani löytyy taatusti esim. vuodevaatteistani, suihkukaivosta, sohvalta... Enkä putsaa niitä kaikkia joka aamu!

Pidin erityisesti Matthewin ja Dianan suhteen rakentumisesta. Tottakai se oli hullaantumista molemmin puolin, mutta ei ihan päätäpahkaista sekoilua. Tässä oli sekä sukupuoliroolikliseitä, kuten odottaa sopiikin 1500-vuotiaalta vampyyrilta, mutta myös kliseiden ravistelua, kuten odottaa sopii 2000-luvun tiedenaiselta. Tältä kantilta katsoen molemmat henkilöhahmot olivat hyvin uskottavia rooleissaan.
Sitä paitsi Matthew Clairmont nyt on vaan minuun vetoava vampyyri. Hän on mahtipontinen, hiukan macho, hienostunut ranskalainen, asuu keskiaikaisessa linnassa kera täydellisen kirjaston, pitkä, komea, lihaksikas, ironinen, sanavalmis, raivostuttavan vanhanaikainen, ylisuojeleva ja silti todennäköisesti tossun alle jäävä. Oikein ihastuttava täydennys vampyyripäiväuniini ja nyt trioni on aika mukava; Lestat de Lioncourt, Eric Northman ja nyt Matthew Clairmont. Kiitos nam!

Toivon hartaasti, ettei sarjan suomentamista jätetä kesken. Tämä nimittäin jäi sellaiseen kohtaan, että odottavan aika käy kyllä pitkäksi. Lisäksi pidin suomennosta hyvin sujuvana ja kauniina. Osa siitä tietysti kumpuaa varmasti Harknessinkin hyvästä kielestä, mutta en halua vähätellä suomentajankaan osuutta.

Suosittelen tätä erityisen lämpimästi aikuisille paranormaalin romantiikan ystäville, sekä myös historian, tieteen ja hyvän viinin ystäville.
Kannattaa lukea myös nämä arviot:
Luettuja maailmoja
Le Masque Rouge

All Souls -trilogia:
1. Lumottu
2. suomentamaton (Shadow of Night)
3. ???

10 kommenttia:

  1. Jippii! Arvaa vain, aionko syöksyä ostamaan tänän, kun parin viikon päästä tulen taas Suomeen käymään? Pelkkä esittelysi vakuutti minut: minä olen juuri tuollaisten vähän hidastempoisten alkujen ystävä, ja paranormaali romantiikka nyt vain sattuu olemaan minun lajini siinä missä perinteinen chick lit ei sitä niin kauheasti ole. Ja sekä miespäähenkilö että naispäähenkilö kuulostavat hyvin vahvasti minun makuni mukaisilta. Jee, kivaa löytää uutta fanitettavaa Ericin rinnalle, varsinkin kun viimeisessä osassa Charlaine Harris on tainnut mennä aika pahasti metsään...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kauppaan vain! Ja matkalaukkuun tilaa, sillä tämä ei tosiaan ole mikään hentoinen lärpäke...

      Poista
  2. Minä en ole tainnut lukea ainuttakaan vampyyrikirjaa ikä päivänä. Televisiosta olen kyllä tuijotellut elokuvia ja sarjoja, kuten Buffya, Angelia ja nyttemmin True Bloodia ja Vampyyripäiväkirjoja. True Blood- kirjoja olen harkinnut lukevani, mutta josko sittenkään... Tämä Lumottu kuulostaa ihan hauskalta; ehkäpä joskus aloitan tästä. Minäkin tykkään toisinaan vatuloinnista; tosin joskus se saattaa olla punainen vaate, kun sitä ei koskaan tiedä, millä tuulella sitä on... =D Laitanpa muistiin kuitenkin tämän, kiva arvio! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä. Minä en normisti niin jaksa sitä vatulointia, vaan olen hätähousu ja haluan päästä asiaan. Tähän se sopi kuitenkin todella hyvin :)
      Ja tämä on varmaan hyvä teos aloittaa vampyyreihin tutustuminen. True Blood -kirjat ovat paljon kevyempiä ja vielä viihteellisempiä (mikä ei tee niistä huonompia), joten niihin on hyvä siirtyä tämän jälkeen ;)

      Poista
  3. "Rakkautta, kunnioitusta, suojaa ja hoivaa", Matthew vastasi ja uskaltautui viimeinkin katsomaan minuun."


    Yhhh... pass! Mä en jaksa näitä rakkausjuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Dianakaan ihan tuollaista jaksa ;) Siitähän se hupi vasta syntyykin!

      Poista
  4. Voi ei, taas yksi mielenkiintoisen kuuloinen sarja.

    Hih, en kerro Ericille, vaikka tulemme törmäämään jatkossakin :D (Ensitapaamisesta tulossa piakkon juttua.)

    VastaaPoista
  5. Kliseiden ravistelua ? Kirjan päähahmot ovat pahin Mary Sue ja Gary Stu pari pitkiin aikoihin. Miespuolinen vampyyri on nippu kliseitä, hienostunut, asuu valtavassa kartanossa ja ajaa tietenkin brittiläisellä Jaguar - autolla. Ei taitaisi tehdä vaikutusta jos ajaisi volkkarilla ja asuisi kerrostalossa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan tekisikään.

      Kirjoitin:
      "Tässä oli sekä sukupuoliroolikliseitä, kuten odottaa sopiikin 1500-vuotiaalta vampyyrilta, mutta myös kliseiden ravistelua, kuten odottaa sopii 2000-luvun tiedenaiselta."

      Tarkoitin (todennäköisesti, aika multaa muistot...) erityisesti tuota naishahmoa kliseiden ravistelulla. Minusta oli mukavaa, ettei Diana ollut pelokas, arka ja ruma nörtti(nainen). Eikä nyt mikään ihan köyhimyskään noin normaalin ihmisen mittapuussa katsottuna.

      Tumpeloinkin talousvampyyri ehtinee 1500 vuodessa kasata omaisuuttaan enemmän kuin Volkkarin ja kerrostalohuoneiston verran. (Kerrostalo ei ole ehkä vampyyrille turvallisuusnäkökulmastakaan se paras vaihtoehto.)

      Klisee on tietysti käsitteenä vähän ongelmallinen. Toiselle elementti X on tuttuakin tutumpi, kun taas toinen on sitä jo kurkkuaan myöten täynnä. Eikä missään ole olemassa mitään korkeampaa tahoa, joka määrittelee mikä on oikea klise ja mikä ei.

      Poista